« all texts
Download

Minun harrastukseni

Minä olen harrastanut ratsastusta pienestä asti. Parasta siinä on että saa viettää aikaa hevosten ja ystävien kanssa. Minulla on tallilla paljon ystäviä joiden kanssa vietän aikaa myös tallin ulkopuolella. Minun lempi hevosen nimi on Bella. Bella on kiltti ja sillä on ruskeita läikkiä. Aina kun tulen tallille Bella odottaa minua ja on iloinen nähdessään minut. Ratsastan joka lauantai ja se on aina viikon paras päivä. Olen jo aika taitava ratsastamaan ja voin kohta siirtyä edistyneempien ryhmään.

Talli on bussipysäkin vieressä joten pääsen tallille kätevästi bussilla. Bussimatka kestää noin kaksikymmentä minuuttia. Tallilla teen myös paljon tallitöitä jotka voi välillä olla rankkoja. Tykkään kuitenkin tallitöistä koska tiedän että autan hevosia. Kun tulen tallilta kotiin ratsastuksen jälkeen, olen väsynyt mutta onnellinen.

00:00
02:26
Press Enter or Space to show volume slider.
Roosanew
Finnish

Did you understand the text?

Please answer the following questions of understanding:

Question 1:
Mistä harrastuksesta teksti kertoo?
a Ratsastuksesta
b Jalkapallosta
c Voimistelusta
d Tanssimisesta
Question 2:
Kuka Bella on?
a Lempihevoseni
b Naapurini
c Paras ystäväni
d Koirani
Question 3:
Miltä Bella näyttää?
a Bellalla on mustia pilkkuja
b Bellalla on ruskeita läikkiä
c Bella on valkoinen
d Bella on ruskea
Question 4:
Minä päivänä käyn tallilla?
a Maanantaisin
b Tiistaisin
c Sunnuntaisin
d Lauantaisin
Question 5:
Miten pitkä bussimatka tallille on ?
a 40 minuuttia
b Tunti
c 20 minuuttia
d 30 minuuttia
Question 6:
Miltä minusta tuntui kun tulin tallilta?
a Onnelliselta ja energiseltä
b Energiseltä mutta pettyneeltä
c Surulliselta ja väsyneeltä
d Väsyneeltä mutta onnelliselta
Please answer all questions about the text:
You have answered 0 of 6 questions.