Conto di base
Ordina Premium
VersionENDEFRESIT
zur Version in deutscher Sprache
to the English version
á la version française
a la versión en español
per la versione italiana
« Tutti i testi
Download

Minun päiväni

Minun nimeni on Ella ja olen kahdeksantoista vuotias. Käyn lukion toista vuotta Turussa, mutta olen kotoisin Oulusta.

Maanantaista torstaihin herään viisitoista yli seitsemän. Perjantaisin herään kahdeksalta, koska oppituntini alkavat myöhemmin. Herättyäni syön aamupalaa, puen päälleni ja menen kouluun.

Koulupäiväni päättyy kello kolmelta ja iltapäivällä syön kotona. Rakastan ruoanlaittoa, mutta välillä olen väsynyt, enkä jaksa tehdä ruokaa. Silloin menen ulos syömään.

Ennen päivällistä minulla on tanssiharjoitukset, jotka päättyvät puoli viideltä. Käyn harjoituksissa kolme kertaa viikossa. Olen harrastanut tanssia neljä vuotta.

Päivällisen jälkeen teen läksyni ja jos minulla on aikaa näen ystäviäni. Viikonloppuisin menemme elokuviin tai rannalle. Aina minulla ei ole aikaa, koska viikonloppuisin minulla on töitä. Työskentelen kotini lähellä olevassa ruokakaupassa.

Iltaisin katson televisiota tai luen. Rakastan kirjoja! Suosikki kirjojani on mysteeri kirjat. Haluan olla isona kirjailija.

Roosanuovo
finladese
Janinuovo
finladese

Hai capito il testo?

Esercizio di comprensione del testo:

Domanda 1:
Missä Ella käy koulua?
a Tampereella
b Oulussa
c Turussa
d Helsingissä
Domanda 2:
Milloin Ella menee myöhemmin kouluun?
a Maanantaisin
b Keskiviikkoisin
c Perjantaisin
d Torstaisin
Domanda 3:
Miksi Ella syö välillä ulkona?
a Hän menee syömään ystäviensä kanssa
b Hän on väsynyt
c Hän tykkää syödä ulkona
d Hänellä ei ole aikaa ruoanlaittoon
Domanda 4:
Mitä Ella tekee koulun jälkeen?
a Menee tanssiharjoituksiin
b Menee kotiin
c Menee lenkille
d Menee syömään
Domanda 5:
Missä Ellan työpaikka on?
a Rannan lähellä
b Kodin lähellä
c Koulun lähellä
d Puiston lähellä
Domanda 6:
Mitä Ella tahtoo tehdä isona?
a Olla elokuvatuottaja
b Olla tanssija
c Olla kirjailija
d Olla opettaja
Rispondi a tutte le domande sul testo:
Hai risposto 0 su 6 domande.