« alle teksten
Download

Minun päiväni

Minun nimeni on Ella ja olen kahdeksantoista vuotias. Käyn lukion toista vuotta Turussa, mutta olen kotoisin Oulusta.

Maanantaista torstaihin herään viisitoista yli seitsemän. Perjantaisin herään kahdeksalta, koska oppituntini alkavat myöhemmin. Herättyäni syön aamupalaa, puen päälleni ja menen kouluun.

Koulupäiväni päättyy kello kolmelta ja iltapäivällä syön kotona. Rakastan ruoanlaittoa, mutta välillä olen väsynyt, enkä jaksa tehdä ruokaa. Silloin menen ulos syömään.

Ennen päivällistä minulla on tanssiharjoitukset, jotka päättyvät puoli viideltä. Käyn harjoituksissa kolme kertaa viikossa. Olen harrastanut tanssia neljä vuotta.

Päivällisen jälkeen teen läksyni ja jos minulla on aikaa näen ystäviäni. Viikonloppuisin menemme elokuviin tai rannalle. Aina minulla ei ole aikaa, koska viikonloppuisin minulla on töitä. Työskentelen kotini lähellä olevassa ruokakaupassa.

Iltaisin katson televisiota tai luen. Rakastan kirjoja! Suosikki kirjojani on mysteeri kirjat. Haluan olla isona kirjailija.

Roosanieuw
fins
Janinieuw
fins

Heb je de tekst begrepen?

beantwoord de vragen alstublieft:

vraag 1:
Missä Ella käy koulua?
a Oulussa
b Tampereella
c Helsingissä
d Turussa
vraag 2:
Milloin Ella menee myöhemmin kouluun?
a Torstaisin
b Maanantaisin
c Keskiviikkoisin
d Perjantaisin
vraag 3:
Miksi Ella syö välillä ulkona?
a Hän on väsynyt
b Hän tykkää syödä ulkona
c Hän menee syömään ystäviensä kanssa
d Hänellä ei ole aikaa ruoanlaittoon
vraag 4:
Mitä Ella tekee koulun jälkeen?
a Menee syömään
b Menee tanssiharjoituksiin
c Menee lenkille
d Menee kotiin
vraag 5:
Missä Ellan työpaikka on?
a Kodin lähellä
b Puiston lähellä
c Rannan lähellä
d Koulun lähellä
vraag 6:
Mitä Ella tahtoo tehdä isona?
a Olla tanssija
b Olla elokuvatuottaja
c Olla kirjailija
d Olla opettaja
Beantwoord alle vragen over de tekst:
Je hebt 0 van de 6 vragen beantwoord.