compte de base
Commande Premium
VersionENDEFRESIT
zur Version in deutscher Sprache
to the English version
á la version française
a la versión en español
per la versione italiana
« Tous les textes
Télécharger

Minun päiväni

Minun nimeni on Ella ja olen kahdeksantoista vuotias. Käyn lukion toista vuotta Turussa, mutta olen kotoisin Oulusta.

Maanantaista torstaihin herään viisitoista yli seitsemän. Perjantaisin herään kahdeksalta, koska oppituntini alkavat myöhemmin. Herättyäni syön aamupalaa, puen päälleni ja menen kouluun.

Koulupäiväni päättyy kello kolmelta ja iltapäivällä syön kotona. Rakastan ruoanlaittoa, mutta välillä olen väsynyt, enkä jaksa tehdä ruokaa. Silloin menen ulos syömään.

Ennen päivällistä minulla on tanssiharjoitukset, jotka päättyvät puoli viideltä. Käyn harjoituksissa kolme kertaa viikossa. Olen harrastanut tanssia neljä vuotta.

Päivällisen jälkeen teen läksyni ja jos minulla on aikaa näen ystäviäni. Viikonloppuisin menemme elokuviin tai rannalle. Aina minulla ei ole aikaa, koska viikonloppuisin minulla on töitä. Työskentelen kotini lähellä olevassa ruokakaupassa.

Iltaisin katson televisiota tai luen. Rakastan kirjoja! Suosikki kirjojani on mysteeri kirjat. Haluan olla isona kirjailija.

Roosanouveau
finnois
Janinouveau
finnois

Tu Comprends le texte?

S'il te plaît, réponds aux questions de compréhension :

Question 1:
Missä Ella käy koulua?
a Helsingissä
b Oulussa
c Turussa
d Tampereella
Question 2:
Milloin Ella menee myöhemmin kouluun?
a Torstaisin
b Keskiviikkoisin
c Perjantaisin
d Maanantaisin
Question 3:
Miksi Ella syö välillä ulkona?
a Hän tykkää syödä ulkona
b Hänellä ei ole aikaa ruoanlaittoon
c Hän on väsynyt
d Hän menee syömään ystäviensä kanssa
Question 4:
Mitä Ella tekee koulun jälkeen?
a Menee lenkille
b Menee kotiin
c Menee tanssiharjoituksiin
d Menee syömään
Question 5:
Missä Ellan työpaikka on?
a Puiston lähellä
b Koulun lähellä
c Kodin lähellä
d Rannan lähellä
Question 6:
Mitä Ella tahtoo tehdä isona?
a Olla opettaja
b Olla elokuvatuottaja
c Olla tanssija
d Olla kirjailija
S'il te plaît répondre à toutes les questions sur le texte:
Tu as répondu à 0 de 6 questions.